keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ikärajat. Tarvitaanko niitä?

Tarvitaanko ikärajoja? Suomessa on monia etenkin nuorten elämään vaikuttavia ikärajoja. Ikärajat sulkevat nuorilta pois kaikenlaista, kuten esimerkiksi alkoholin ja tupakan. Näissä tapauksissa ikärajojen tärkeyttä ei voi kiistää, silla onhan kyse nuorelle haitallisista aineista. Suomen lain mukaan henkilö on täysi-ikäinen täytettyään 18-vuotta. Tämä antaa oikeuden ääneestää valtakunnallisissa vaaleissa, mahdollisuuden hankkia
B-luokan ajokortin, ostaa alkoholia ja tupakkaa ja henkilö saa nyt pelata uhkapelejä kuten lotota tai syöttää rahansa RAY:n pelikoneisiin. Onko tuo 18-vuotta juuri se oikea ikä, jossa nuori saa laillisesti tehdä kaikkea tätä?

Mielestäni ei, sillä yksikään nuori ei ole täysin kypsä heti täyttäessään 18. Itse muistan tuon ajan varsin hyvin. Kaikki aikaisemmin kiellettyä ollut muuttuikin yön aikana lailliseksi. Se oli maaginen tunne kun menin kaupan kassalle ja ostin ensimmäisen oman tupakka-askini ja myyjä vielä kaupan päälle onnitteli syntymäpäiväni johdosta. Vielä sitäkin maagisempaa oli, kun pääsi yökerhoille bilettämään. Moni muukin on varmasti täysi-ikäisyytensä ensimmäisinä päivinä kokenut olevansa kypsä ja aikuinen, mutta todellisuudessa näin ei välttämättä ole. Vaikka nuorella onkin nyt "lupa" tehdä kaikkea ennen laitonta niin täysi-ikäisyys tuo lisääntyneen vapauden liskäsi myös lisääntyneen vastuun. Nuori on nyt täysin vastuussa omista tekemisistään. Tämä tuntuu unohtuvan monelta, sillä useat juuri ajokortin saaneet nuoret ottavat tyhmiä riskejä liikenteessä tai lähtevät ajamaan humalassa, näin ollen vaarantaen kaikki muut teilläliikkujat toisista autoilijoista jalankulkijoihin.

Muita ikärajoin kontrolloitavia asioita ovat muun muassa elokuvat, konsolipelit, energiajuomat, mopot ja kevytmoottoripyörät. Mopojen ja kevytmoottoripyörien omistusta ei sentään kontrolloida ikärajoin vaan ainoastaan niiden ajamista.

Kaiken kaikkiaan ikärajat ovat luotu turvaamaan nuortemme kehitystä ja luomaan rajoja joissa toimia.

apuja (YO)esseen kirjoitukseen

Ohjeita esseekirjoitelman kirjoittamiseen:

- Käytä yleiskieltä

- Isot ja pienet alkukirjaimet

- Yhdyssanat yhteen

- Selvät kappalejaot

- Tarkoituksen mukainen otsikko

- Suositeltu pituus 4-5 sivua

- Pohjatekstin käyttö

- Tehtävänannon noudattaminen

- Pohjatekstiä täytyy käyttää ja siihen tulee viitata

- Valmista otsikkoa tulee käyttää

- Valitse aihe mistä osaat kirjoittaa

- Älä toista samoja virheitä, mitä olet tehnyt aikaisimmissa teksteissäsi

Lähteet:

http://lyseo.blogspot.fi/2008/03/esseekokeeseen-valmistautuminen.html

http://lyseo.org/yo/essee.html

http://www.ylioppilastutkinto.fi/Uudet_maaraykset/Aidinkielen_kokeen_maaraykset.pdf