sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tekstitaidon harjoitustehtävä 11. (s. 176) (aineisto s. 195-196)

Mikko Pulliainen kirjoitti vastuksessaan Tiina Keskisen kannanottoon, että häiriköillä ei olisikaan ongelmia koulussa vaan ongelmat olisivat niillä, joilla koulumenestys olisi muita parempi. Jos koulumenestykseni olisi läheskään yhtä hyvä kuin Pulliainen kertoo omansa olleen, niin olisin varmaan täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Oma koulumenestykseni kun sattuu sijoittumaan siihen kultaiseen keskikastiin, jolla on hieman varaa valita tulevaisuutensa suuntaa. Omiin kokemuksiini perustuen ongelmia ei todellakaan ole niillä joiden koulumenestys on keskikastia parempi, vaan juuri Keskisen mainitsemilla häiriköillä. Tämä voi johtua siitä, että kun henkilö tajuaa koulumenestyksensä olevan muita heikompaa hän voi helposti turhautua ja ajatella että: ”jos minä en osaa niin muutkaan eivät saa osata”. Tällainen ajattelu yleensä laukaisee häirikkömäisen käytöksen ja aiheuttaa häirikön koulumenestyksen huonontumisen.
                             Pulliainen ihmettelee tekstissään myös sitä, miksi yläasteilla ei ole siirrytty tasoryhmiin. Tasoryhmät voisivat olla ratkaisu, mutta toisaalta ne voisivat vain huonontaa asiaa, sillä ne saattavat vain kasvattaa kuilua häiriköiden ja muiden oppilaiden koulumenestyksessä. Mielestäni tasoryhmiä parempi vaihtoehto on muun muassa omalla yläasteellani käytössä ollut ratkaisu, jossa heikomman koulumenestyksen omaavat henkilöt saivat normaalien oppituntien lisäksi myös lisäopetusta pienissä ryhmissä. Toki Pulliaisen pohtimat tasoryhmät saattavat toimia joissain kouluissa, mutta yleisesti ottaen on vain parempi pitää häiriköt muiden joukossa ja opettaa muut olemaan välittämättä heistä.

(195 sanaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti